Kuka on Markku?

Sokerijuurikas ei mua kiinnosta
En aio mennä syksyllä opistoon
En enää vuosiin on käyny metsällä,
mä en tahdo tarttua aseeseen

Tämä on se värssy johon aina juutun miettiessäni kappaletta Mennyt mies. Se kertoo niin paljon. Sen pohjalta tiedämme, että Markkuna joskus tunnettu poika kasvoi jossain kohtalaisen etelässä, koska sokerijuurikasta ei viljellä Keski-Suomea pohjoisemmassa. Se, että sokerijuurikas näyttäytyy jotenkin varteenotettavana tai jopa ahdistavan väistämättömänä elämän suuntana sijoittaa Markun jonnekin 1960- tai 1970-luvuille. Viljelijöiden määrän lakipiste saavutettiin vuonna 1964, jolloin heitä oli 34.000. Vielä 1970-luvulla sokerijuurikkaan on täytynyt olla joillain paikkakunnilla samanlaisessa asemassa kuin kuningas puuvilla blues-mytologian syvässä etelässä.

Nykyään sokerijuurikkaan viljely on Suomessa auringonlaskun ala, koska EU:n sokeripolitiikkaan ei kuulu juurikkaan viljely Suomessa. Turengin tehdas suljettiin 1998 ja Salon vuonna 2007. Nyt tehtaita on enää yksi Säkylässä.

Vaihtoehtojen vähyys viittaa myös pieneen kylään tai kaupunkiin, ei ruuhka-Suomen kasvukeskuksiin.

Perimmäinen totuus Markusta löytyy kuitenkin Et ole yksin –levyn nimestä ja kannesta. Lääketieteen tohtori Reima Kampman julkaisi kirjan nimeltään Et ole yksin: Tutkimuksia ihmisen sivupersoonista vuonna 1974. Se perustui Kampmanin väitöskirjaansa varten tekemiin, hypnoosin avulla toteutettuihin tutkimuksiin. Jotkut voivat toki olettaa, että sivupersoonat ovat menneitä elämiä, mutta todennäköisempi vaihtoehto on, että niitä rakennetaan käyttäen sitä valtavaa informaation määrää jonka olemme elämämme aikana keränneet, mutta josta vain murto-osa on tietoisessa käytössä. Tietoisuuden rajalla pääsemme käsiksi tuohon valtavaan massaan ja ehkä aivomme yrittävät järjestää sitä jotenkin, luoda järjestystä. Sitä ihmiset tekevät: luovat kuvioita ja järjestystä. Sen johdosta tämä tieto joskus näyttäytyy elämässämme joskus oudoilla ja yllättävillä tavoilla.

Lännen-Jukan jälkeen piti miettiä, että miltä kantilta lähestyn sitä seuraava juttua. Paluuta entiseen ei ollut, mutta tiesin kuitenkin haluavani soittaa sillä vanhalla isolla soundilla”, Jukka selittää. ”Mutta miten lähteä tekemään rockia viisikymppisenä? Mistä kirjoittaa? Ei kai nyt ainakaan perheenisän arjesta?”

”Olin jo nuorena kiinnostunut ns. henkimaailman asioista ja elämän mystisistä puolista. Luin Kampmanin kirjat ja olen ajatellut niissä käsiteltyjä asioita paljon vuosien varrella”, Jukka kertoo. ”Kun piti ratkoa näitä kysymyksiä, minulle tuli heti mieleen Kampman ja hypnoosi, mutta tohtori kuoli vuonna 1992, joten päädyin itsesuggestioon.”

Ja näin syntyi Markku.

”Markku oli avain siihen lukkoon. Hahmoja oli matkan varrella muitakin, mutta Markku oli se oikea. Ja levyn kansi sekä nimi ovat kunnianosoitus Reima Kampmanille ja hänen työlleen, ja sille miten hänen työnsä on auttanut minua omassani”, Jukka sanoo. ”Se on myös kunnianosoitus Matti Mankinille, joka suunnitteli alkuperäisen kannen. Sain etsittyäni hänet käsiini ja luvan käyttää kantta. Mankin ei muistanut miten oli alun perin tehnyt kannen, mutta arveli käyttäneensä jonkinlaisia värikalvoja. Mitään alkuperäisiä materiaaleja ei tietenkään ollut enää jäljellä, joten levyn kannen lähdemateriaalina on käytetty kirjan kantta.”

”Ja tähän on pakko lisätä, että kun on lukenut kommentteja tästä menneen miehen paluusta, niin joskus ihmiset kirjoittavat Lännen-Jukasta aika ilkeään sävyyn. Ei kannata, sillä Lännen-Jukka voi palata”, Jukka naurahtaa. ”Eikä tämä uusi juttu olisi muutenkaan mahdollinen ilman Lännen-Jukkaa. Kaikki nämä asiat ja ihmiset, oikeat ja jollain muulla tavalla olemassa olevat, liittyvät toisiinsa.”

etoleyksin_web

Helsingissä, 29.1.2013

Arttu Tolonen