Kari Hotakainen ei ole yksin – osa 1

kuva: Laura Malmivaara

kuva: Laura Malmivaara

Tässä sarjassa keskustelemme kirjailija Kari Hotakaisen kanssa Jukan uudesta levystä. Ensimmäinen osa keskittyy levyyn kokonaisuutena ja Karin levyyn liittyviin kokemuksiin. Myöhemmissä osissa käymme läpi suurimman vaikutuksen tehneet biisit.

J. Karjalaisen uusi levy valmistui Kari Hotakaisen kannalta ns. kreivin aikaan. Vuoden vaihteessa Hotakaisella oli vaikea tilanne sekä kuntoutumisprosessissa että oman kirjoittamisen suhteen ja jaksamiseen tarvittava energia oli kiven takana. Hän mainitsi tästä ystävälleen Janne Haavistolle ja kysyi olisiko hänellä tarjota jotain piristävää ideaa tai musiikkia.

”Tarvitsin lääkkeeksi jotain muuta kuin Buranaa”, Kari muistelee. ”Janne antoi minulle levyn cd-ärränä, ilman mitään sanoja tai kauhean tarkkoja tietoja. Nimet oli kanteen kirjoitettu.”

Ja siitä alkoi matka.

– Oma suhteeni J. Karjalaiseen artistina ei ole järin syvä, eli en ole seurannut uraa niitä satunnaisia biisejä lukuunottamatta. Sitä ensimmäistä Electric Sauna –levyä kuuntelin jo senkin takia, että siinä oli niin järkyttävän kova bändi ja vahva musta poljento taustalla. Miehen itsensä olen tainnut tavata kerran ja sanonut käsipäivää. Ihan äskettäin.

Kun kuuntelin levyä, tajusin että tämä on onnellisen ihmisen tekemää musaa. Se teki vaikutuksen ja yllätti myös, sillä harrastamassani musassa se on aika harvinainen määre. Ja onnellista aidolla ja pinnistelemättömällä tavalla.

Nami nami –meininki loistaa poissaolollaan?
– Kyllä. Levy oli minusta heti terapeuttinen ja valoisa. Pakko käyttää sanaa voimaannuttava vaikka olenkin niin helvetin vanha. Omien lasten suusta kuulostaisi luontevammalta… Musiikilla oli positiivinen vaikutus. Se valoi uskoa parantumiseen ja siihen, että kirja valmistuu.

Laitoin Jukalle sähköpostia kiitokseksi levystä joskus vuodenvaihteen tienoilla. Oli mukava laittaa viestiä artistille ex tempore –pohjalta. En ole kauheasti harrastanut sitäkään.

Mitä ajatuksia levy kokonaisuutena herätti?
– Ihan ensimmäisenä ehkä se, että on hirveän tärkeätä miten asiat lausutaan. Tämä pätee aina. Elviksen tulkitessa tekstejä puolet on tavujen nielemistä ja nikottelua, eli puhdas artikulaatio ei ole tärkeätä. Kiiman ja ikävän voi ilmaista tehokkaammin muilla keinoin. Kun Elvistä coveroidaan, se tehdään usein huolellisesti artikuloiden ja suurin osa kiimasta ja ikävästä poistuu.

SFC_p26452Kuulit samaa Jukan ilmaisussa?
– Kyllä. Jukankin kohdalla sotkuisuus ja epäselvyys kantavat sitä sanomaa. Oman ylärekisterin rajoilla laulaminen tuo lauluun syvyyttä ja inhimillisyyttä. Tai kun lauletaan nenään tai johonkin muuhun ihmeelliseen paikkaa. Jukka on ihan selvästi todella tarkkaan kuunnellut laulajia kuten John Lee Hooker. Hookerin teksteissä ei usein ole tolkkua lainkaan, mutta se message tulee siitä lausumisesta ja siitä miten kitaraa hakataan kuin rumpua

Jukka on haalinut levylle myös poikkeuksellisen kovan bändin.
– Kyllä. Kuten sanoin, oma suosikkini takavuosilta oli Electric Sauna sen järjettömän kovan grooven vuoksi. Uusi bändi on erilainen, mutta aivan yhtä kova ja nostaa omalta osaltaan biisien vaikutustasoa oleellisesti. Ihan kuin The Band tai Little Feat, joka lisäsi kaikkeen uuden tason omalla yhteisellä soundillaan.

100172Kyllä, ja sillä yhteissoitolla vaikka molemmissa orkestereissa oli sen tason solistista osaamista ettei lesoilu olisi tehnyt tiukkaa. Molemmat kuitenkin keskittyivät kokonaisuuteen. Kitarasankarointi loisti poissaolollaan.
– Niin, ja vaikka kyse on loppujen lopuksi ihan eri jutusta, niin haluan nostaa esiin Neville Brothersin, koska se on hieno esimerkki siitä miten yhdessä soittaminen voi olla yhtä luontevaa kuin hengitys.

Levyn valoisuus on toisin sanoen aika pitkälle kokonaisuuden tuomaa ja tämä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun ihan oikeasti innostuin tasapainoisesta rokkibändistä. Yleensä tykkään nyrjähtäneisyydestä. The Beatles ei ole esimerkiksi koskaan vedonnut minuun. Tässä kuitenkin pidin bändisoitosta sen pakottomuuden ja iloisuuden takia.

Soitto on kypsää ja aikuista, nimenomaan positiivisessa mielessä ja ikä sekä kokemus kuuluvat riskien ottona, ei turvallisuushakuisuutena.
– Ja suvereeneina suorituksina. Mikko Lankisen ja Pekka Gröhnin jutut levyllä ovat huikeita ja usein aika yllättäviäkin. Basson soitossa huomio kiinnittyy siihen miten Tom Nyman välillä oikein pomppaa musiikista ulos häiritsemättä kokonaisuutta.

Minuakin jaksaa Toman soitto riemastuttaa kerta toisensa jälkeen, juuri niiden hetkien vuoksi joissa hän ikäänkuin ui vastavirtaan. 

– Ja yhdessä Jannen kanssa kuulostavat niin hyvältä.

Seuraavassa osassa pureudumme levyn avausbiisiin.

Helsingissä 24.4.2013,

Arttu Tolonen