Kari Hotakainen ei ole yksin – osa 4

Kuvaaja: TheBrockenInaGlory

Kuvaaja: TheBrockenInaGlory

Juttusarjassa haastattelen Kari Hotakaista hänen suhteestaan Jukan uuteen levyyn kirjailijana, uutena fanina ja ihmisenä.

Puidaan seuraavaksi Meripihkahuonetta, joka on saanut jo osakseen huomiota näilläkin sivuilla. Onneksi biisi kestää sen. Se on yllättävä yhdistelmä pienimuotoisuutta ja eeppisyyttä, ison kuvan tarkastelua pienen henkilön kautta.

Kyllä. Tämä kappale kävi sieluun ja korviin heti ensi kuulemalla. Aihe on klassinen, eli rakkaus. Se on aina ikuista siinä hetkessä, mutta sitä täydellistä onnea on vain sen silmänräpäyksen verran.

Tästä löysit hauskan yhtymäkohdan Riisinjyvään?

Täydelisiä itikoita liittyy mielestäni samaan asiaan, josta Jukka puhuu Riisinjyvässä, eli maailma menee eteenpäin miten menee, mutta me olemme se yksikkö josta kaikki lähtee vaikka olemmekin pieniä. Ja maailma tuhoutuu kun rakkaus loppuu. Siitä tässä on kysymys. Tässä maalataan isoa kuvaa, mutta musiikki on vain poppia.

Tässä kiteytyy yksi popmusiikin hienoimpia asioita – 3 minuuttia, mutta siinä on kaikki. Tai ainakin tunne siitä, että siinä on kaikki.

Tämän kappaleen kolahtaminen taisi liittyä myös omaan elämäntilanteeseesi ja sen musiikkidiggailuun tuomiin muutoksiin?

Kyllä. Ihastuin tämän biisin valoisuuteen. Tällaista kappaletta ei angstinen ihminen kykene tekemään. Angstilla on tietysti arvonsa, mutta nykyisessä elämäntilanteessa tällainen valoisuus on parempi juttu. En ole ottanut vastaan mitään synkkyyttä yli vuoteen, koska minulla ei ole siihen varaa, mahdollisuutta tai mielenkiintoa. Optimismi ja valoisuuskin voivat tietysti olla ahdistavia asioita, jos ne tulevat jostain käskystä, mutta siitä ei tässä ole kyse. Puhun ihan muusta. Ne kysymykset mitkä tämä kappale nostavat pintaan ovat: Onko mahdollista ola onnellinen? Saako olla rikkomattomasti sitä itseään?

Kun näitä kysyy 56-vuotias, 10 vuoden sivuprojektista ahavoitunut äijä, niin se on todella miellyttävä kokemus.

Kävin katsomassa Jukan uuden bändin treenikeikan Tavastialla ja se oli kokemuksena todella virkistävä. Koin olevani siinä otsikossa: ET OLE YKSIN. Kannatti tulla ja olla osa sitä joukkoa, jossa hyväksyimme hänen paluunsa, kaiken, virheineen.

Kuin ilmaan olisi kirjoitettu TERVETULOA.

Joo, ja hyvä fiilis jatkui kotona heti keikan jälkeen. Ja bändi on varmasti parantunut huimasti kevään ja kesän keikkojen myötä.

MERIPIHKAHUONE

Beibi ollaan täydellisii
täydellisii itikoita
meripihkapalasessa
silmänräpäys ikuisuutta
kanssas sun
beibi oon onnellinen

Keisarinna katariina
kultaisessa ikkunassa
valo leikkii kasvoillasi
muinaisien aurinkojen
kanssas sun
beibi oon onnellinen

Valo kaukainen
miljoona miljoona vuotta
oon onnellinen

Menevii ja tulevii
kuka niitä murehtii
meripihkahuoneessamme
beibi ollaan ikuisii
kanssas sun
beibi oon onnellinen

Tuhat kertaa tuhat vuotta
unelmien tyyssijassa
aallot meitä kuljettelee
kohti kaukaisinta rantaa
kanssas sun
beibi oon onnellinen

Valo kaukainen
miljoona miljoona vuotta
oon onnellinen
silmänräpäyksen
miljoona miljoona vuotta
oon onnellinen

Kerran joku suuri silmä
kurkkii sisään ikkunasta
täydellisii itikoita
meripihkapalasessa
kanssas sun
beibi oon onnellinen

Valo kaukainen…

levyn nimellähän oli sinuun voimakas vaikutus, mutta niin taisi olla myös nimibiisillä?

Kyllä. Se on riemastuttava rokkiveto. Laika pistää parastaan ja joku laulaa Remua. Tämä antoi ehkä eniten voimaa, eli ET OLE YKSIN. Tässä on on ihan helvetisti merkityksiä.

Niin, sivupersoonathan ovat vahvasti läsnä levyllä ja sen tekoprosessissa. Sekin on tapa olla olematta yksin.

Kyllä. Se on yksi taso. Toinen tulee rokin tekemisestä. Sitä ei voi oikein tehdä yksin. Bändin täytyy olla bändi ja tämän levyn bändi on kuin E Street Band, joka teki biiseistä sinfonioita: Born To Run, Darkness On The Edge Of Town

Täytyy myös muistaa ettet ole maailmassa yksin, koska olemme kaikki riippuvaisia toisistamme. Tulemme ihmisiksi keskinäisissä suhteissamme. Se tekee tästä biisistä superkauniin.

Kertoja on tässä ollut selvästi pitkän aikaa yksin. Ehkä ihan mielenhöiriöön saakka.

Kuuntelin tätä kun oli itse kuoleman kielissä ja kiitollinen elämästä ja se tuntui maailman syvällisimmältä biisiltä, samalla kun rokkasi täysillä. Remuenglanti tuo taas uuden tason – sellaisen olon, että säkin voit rokata kunhan olet kuntoutunut. Rak me on niin mahtavan lapsellisesti sanottu ja siinä on hirvittävä voima. Eikä tippaakaan kyynisyyttä.

Kuuntelin samaan aikaan James Brownin cd-laatikkoa. Se oli pelkkää rytmiä, kuin vauvan hengitys, mutta kovemmalla sykkeellä. James Brown on iso vauva, täynnä elämän virtaa. Se musiikki oli isoa jyminää, josta yksittäiset biisit eivät erottuneet. Ja se sanoi mulle, “Jaksa, Kari, nostaa sitä jalkaa.” Tämän biisin kertosäkeessä on jotain samaa. Sitä Tutti Frutti ja Be Bop A Lula -menoa.

Tämä kertosäe aiheuttaa energian siirtoa.

Sanoituksia ei usein voi lukea paperilta. Varsinkaan tätä.

ET OLE YKSIN

Et ole yksin ketä janottaa
et ole yksin ketä tahtoo kruisaa
et ole yksin ketä tahtoo haukkaa
palan fantastista omenaa

Rak mii sviitrakimama
rak mii rak mii sviit
rak mii sviitrakimama
rak mii rak mii sviit

Et ole yksin vaik sä luulet niin et ole yksin kel on unelmii
et ole yksin monta lusikkaa
kurkottelee samaa puurokuppii
Rak mii sviitrakimama…

Potas pyöriny on polla pitkään
linnut laulaa kohta didityy
et ole yksin täytys vähän funtsii
mestoi eläimii ja ihmisii

Rak mii sviitrakimama…

Osa 1
Osa 2
Osa 3

Helsingissä 4.7.2013

Arttu Tolonen