Kari Hotakainen ei ole yksin – osa 5

Middle_Age-road

Juttusarjassa haastattelen Kari Hotakaista hänen suhteestaan Jukan uuteen levyyn kirjailijana, uutena fanina ja ihmisenä. Tämä on viides ja viimeinen osa.

Särkyminen on osa jokaisen ihmisen elämää, toistuvasti. Muistan kun minulle ekassa lastentarhan vanhempainillassa kerrottiin, vuokaavion avulla toki, että yksi vanhemman tärkeimpiä tehtäviä on pettymysten tuottaminen. Siinä sanottiin PowerPointissa jotain uskomattoman olennaista ihmiselämästä… Samojen totuuksien äärellä Jukkakin on, eli pettymysten.

Joo, tämä voi kertoa esimerkiksi unelmien särkymisestä. Tai ihmissuhteesta. Tässä lauletaan lakkautetusta tilasta, eli talo on vielä paikallaan, mutta jengi on lähtenyt. Pesukoneen läpi kasvaa puu… Karjalainen kirjoitti tuon huikean kuvan. Yksityiskohtia satelee – pullonkorkkeja ja muita – mutta tuossa pesukoneessa on jotain niin uskomattoman hienoa. Se on järkyttävän viusaalinen havainto ja nostaa biisin uudelle tasolle.

Minun maaseutuni on mennyttä. En kärsi kuitenkaan nostalgiasta tämän asian suhteen. Koko Suomen asuttaminen oli projekti siinä missä monet muutkin ja se meni persiilleen.

Eli sinun mielestäsi tässä biisissä puhutaan yksilön lisäksi myös noin isoista asioista?

Kyllä. Tämä on huomattavasti isompi biisi kuin ensikuulemalla ymmärsin. Tai toisellakaan. Se iso kuva on tiensä päähän tullut maaseutu. Tässäkin on pakko mainita Springsteen, koska hän maalaa kuvia koko Amerikasta laulamalla yhdestä kadunpätkästä New Jersyssä.

Isojen laulujen magia on aina siinä mitä kuulija niihin liittää, Hotakainen omat juttunsa ja Mönkkönen omansa. ja siinä ei lauluntekijä voi kuin ihmetellä, että miten tässä näin kävi.

SINIVALKOISIA SIRPALEITA

Sinivalkoisia sirpaleita
mustassa mullassa
alla maatuvien lehtien
pohjattomii ämpäreitä
sillipurkkeja
ruostuneita pyöränrunkoja
pieni hajuvesipullo
kielojen keskellä
pesukoneen läpi kasvaa puu

Sinivalkoisia sirpaleita
kauniita kappaleita
kappaleita onnen särkyneen

Heijastimii muovitaskui
kuulakyniä
avain kadonneeseen huoneeseen
sinivalkoisia sirpaleita
mustassa mullassa
alla maatuvien lehtien

Sinivalkoisia sirpaleita…

Sinivalkoisia sirpaleita
kämmenelläni
taivaalla pilvet jatkaa kulkuaan

Sinivalkoisia sirpaleita…

Sinivalkoisia sirpaleita
mustassa mullassa

——————-

Tämä on ollut pitkä retki, mutta nyt olemme päässeet levyn loppuun. Kaikkia biisejä ei tietenkään käyty läpi, vaan ne suurimman jäljen jättäneet. Ja sille listalle kuuluu itseoikeutetusti levyn viimeinen kappale.

Tässä on oikea mahtilopetus. Juuri näin se täytyy hoitaa.

Tekstinä tämä voisi olla alakuloisen Hiski Salomaan käsialaa. Ja sopii aika moneen konstekstiin – vaikka teloituksesta sisällissodan aikana armahdetun sotialaan suuhun. Hän kävelee tietä pitkin, elämänsä yllättäen takaisin saaneena. Voimat ovat menneet. Oodottaako häntä kukaan oikeasti? Luulen, että odottaa. Toivo hiipuu ja herää uudestaan.

Täysin ajaton teksti.

Jäikö tämä yli Bob Dylanilta tai Johnny Cashiltä? Dylan on epätasainen, mutta on varmasti heittänyt helmiä roskiin aina kun muiden silmä on välttänyt. Kuulostaa myös J.J.Calelta, mutta on silti täysin Jukan oma.

Tämä kappale on tyyppiesimerkki siitä miten biisintekijä on oikeastaan näyttelijä – hän asettuu eri nahkoihin. Tässä ei laula yksi suosituimpia laulajiamme, vaan maailman köyhin ihminen, orpo tässä maailmassa. Ajattelee, että varmaan se tyttö oottaa, mutta ei voi olla varma.

Tästä mietin usein, että onkohan tämä ollut tekeillä jo Lännen-Jukka -vuosina. Tässä on sellaista amerikansuomalaisen siirtolaishymnin makua. Mieleen tulee myös Cashin hymniprojekti. Mutta onko tämä virsi? Avunhuuto? Se on aika koomista omalla tavalaan, mutta mulla on kauhea halu viedä tälle jätkälle varma tieto siitä, että kyllä se oottaa. Se mimmi on sen.

Ja tämä on haureuden ja tovon hymni. Tässä kappaleessa on sellaista ajattoman iskelmän fiilistä. Ja se on niin pienestä kiinni, että saavutetaanko se ajattomuus.

Tässä paistaa kyllä tosi vahvasti se bändin kontribuutio levyn onnistumiseen.

Kyllä. Tällä bändillä on niin rikas näkemys yhteisestä soitosta. Sovitus on käsittämätön, varsinkin ne lähes huomaamattomat puhaltimet, jotka ovat silti niin tärkeä elementti.

Koko levyä leimaa vahva kikkailu veke -henki. Iäkkäitä herrasmiehiä, joilla riittää rohkeutta kokeilla kaikenlaisia juttuja, kilkatuksia ja kalkatuksia, mutta kantavana ajatuksena on, että kyseessä saattaa olla progebändi, joka päättikin rokata.

Levyllä tämä on sukua kappaleelle Kurkien äänet. Me samaistumme herkemmin lintuihin kuin muihin eläimiin. Kurki on kaunis, mutta sillä on paha ääni.

SINISESTÄ KANKAASTA

Sinisestä kankaast on takki minulla
kun olen matkalla lemmittyni luo
sinisestä kankaasta keväinen ilta
kun olen matkalla rakkaimpani luo

Hän mua oottaa
oottaako oottaa
tiedän et oottaa
luulen et oottaa

Sinisestä kankaast on takki minulla
joku sytyttää uuniin valkeaa
sinisestä kankaasta keväinen ilta
joku sytyttää lampun ikkunaan

Hän mua oottaa…

Sinisestä kankaast on takki minulla
kun olen matkalla lemmittyni luo
sinisestä kankaasta keväinen ilta
joku sytyttää liekin sydämeen

Hän mua oottaa…

Osa 1
Osa 2
Osa 3
Osa 4

Helsingissä 23.8.2013

Arttu Tolonen

Kuva: Sten [CC-BY-SA-3.0-2.5-2.0-1.0 (http://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0) or GFDL (http://www.gnu.org/copyleft/fdl.html)], via Wikimedia Commons