Kari Hotakainen ei ole yksin – osa 2

Kuvaaja löytyy klikkaamalla kuvaa

Alkuperäinen löytyy klikkaamalla kuvaa

Juttusarjassa haastattelen Kari Hotakaista hänen suhteestaan Jukan uuteen levyyn kirjailijana, uutena fanina ja ihmisenä.

Sarjan aloitusosassa puhuimme siitä miten hieno kokonaisuus Et ole yksin, mutta hienoissa kokonaisuuksistakin löytyvät ne huippuhetket.
- Niin. Ja eka hetki on luonteva paikka aloittaa. Mennyt mies on häkellyttävän monitasoinen aloitusbiisi ja ehkä levyn paras. Ei se aina menee niin ja tälläkin levyllä on aika monta todella kovaa biisiä.

Minusta kaikessa kirjoittamisessa tärkeintä on se lähtökohta, eli näkökulma joka halutaan tuoda esiin. Ja se voidaan tehdä yksityiskohdilla jotka oikein käytettynä vievät kuulijan tai lukijan ihan omille teilleen – sellaisille, joita esimerkiksi Jukka ei ole voinut tässä tapauksessa tarkoittaa. Tähän biisiin voi nimenomaan uida sisään ja luoda omia merkityksiä. Voin itse eritellä ainakin kolme eri merkitystasoa:

Ensimmäinen on maaseutu ja sieltä lähtevän nuoren ihmisen näkökulma. Olen itse maalta. Tässä sokerijuurikas on se ratkaiseva yksityiskohta Lähdin itsekin maalta ja sokerijuurikas ei todellakaan kiinnostanut. En itsekään tiennyt mitä tulisi tapahtumaan eikä se tietäminen minua oikein kiinnostanutkaan. Tästä biisistä voi vetää yhteyden Tuomari Nurmion Punaiseen planeettaan:

tumblr_m5bfsmBITo1ru7iflo1_400Anna anteeksi eno että katosin
sanomatta sanaakaan
en tahtonut navetan piikaa
syliini kikattamaan
en sietänyt silakan hajua
ja koirien haukuntaa
en jaksanut lypsää lehmää
viideltä aamulla

Minäkin katosin Helsinkiin. En tiennyt mitä tuleman piti, mutta halusin jotain merkittävää. Se merkittävä ei minulle ollut sillä hetkellä kirjallinen menestys tai muu vastaava, vaan halusin olla merkittävä hippi. Kotona ei voinut kasvattaa pitkää tukkaa. Ajattelin, että Helsingissä voisin polttaa pilveä, kasvattaa tukkaa ja saada hyvän tyttöystävän matkimalla Marc Bolania ja David Bowiea. Se ei olisi onnistunut maaseudulla.

Marc+BolanToinen näkökulma on se, että Markku vaikuttaa ulkoisesti tavalliselta mutta tuntee sisimmässään olevansa homo. Hän ei kuitenkaan nykyisessä ympäristössään uskalla tehdä asialle mitään, vaan täytyy lähteä pois ja löytää itselleen se androgyyni identiteetti. Eli taas Bowie ja Bolan. Ja julistaa vanhalla tyttöystävälle ettei ole enää se entinen mies vaan nahkamies.

Kolmas on se, että tunsin oikeasti Markun, jolle kävi hassusti. Hän joutui huonoille teille eikä koskaan löytänyt takaisin. Kappale voi kertoa pirstaloituneesta mielenmaisemasta ja harhoista. Ja ehkä jos huomenna mieliala on eri tai lääkitys paremmin kohdillaan, Markku on taas farmari Siikaisista, mutta tänään hän on kieltään lipova liskomies.

Mennyt mies oli minusta omalaatuinen ja äärimmäisen rohkea veto ensimmäiseksi sinkuksi. Siinä on hitin ainekset, mutta teksti teki siitä riskaabelin, koska suuret hitit ovat usein aika yksitasoisia. Tämä on jotain ihan muuta. Mies on poissa valokiilasta kymmenen vuotta ja ensimmäiset sanat kertovat liskomiehestä! Sanoisin sitä hellyttävän rohkeaksi vedoksi. Ja epätodennäköiseksi, mutta toisaalta kaikki hitit ovat epätodennäköisiä, koska kukaan ei osaa tehdä hittiä. Tästä tuli ikuinen radiohitti.

MENNYT MIES

Mä olen mystinen hopeinen diskomies
mä olen kieltään lipova liskomies
mä olen uuden englannin nahkamies
aina ilosta syntyvä uudestaan

Sä tunsit mut aiemmin markkuna
sitä poikaa ei enää olekaan
sä revit lehden sun muistokirjasta
oon sun mielestä poissa kokonaan

Mennyt mies
oon historiaa
mennyt mies
oon historiaa

sokerijuurikas ei mua kiinnosta
en aio mennä syksyllä opistoon
en enää vuosiin on käyny metsällä
mä en tahdo tarttua aseeseen

mul on syntsa ja skitta ja vahvari
pitsiverhoissa ruusunkuvia
mul on huoneessa mennyt maailma
mul on loistava tulevaisuus

Mennyt mies…

Isäni veisteli puisia ukkoja
puisen naisen mä löysin pellosta
keihäänkärjenkin löysin ja hävitin
omat ukkoni veistän vinyyliin

Sitten kerran kun avaat radion
kuulet kumman tuttua kaunista
jonka luulet oot kerran tuntenut
jonka luulit oot voinut unohtaa

Mennyt mies…

Mä olen mystinen hopeinen diskomies
mä olen kieltään lipova liskomies
mä olen uuden englannin nahkamies
aina ilosta syntyvä uudestaan

Sarjan ensimmäinen osa.

Helsingissä 2.6.2013,

Arttu Tolonen

J.Karjalainen kirjoitti Aku Ankka-tarinan

6246_originalTänään yli 200.000 suomalaiskotiin kolahtaa uusi Aku Ankka, jossa on Jukan kirjoittama tarina.

Karjalaisen tarina on osa sarjaa, jossa tunnettuja suomalaisia pyydetään käsikirjoittamaan Ankka-klaanin edesottamuksia. Sarjassa ovat eiemmin juttuja rustailleet Anssi Kela, Jari Tervo, Johanna Sinisalo ja Leena Lehtolainen.

Vannoutuneen Carl Barks-fanin tarinassa nähdään monia klassikkohahmoja, kuten  Pelle Peloton, ja harvinaisempia vieraita kuten vanha kunnon lurppanaamainen Pulivari-hurtta. Ja myös Suomen Aku Ankan ratkiriemukasta julkisuuden henkilöiden nimien mukailuperinnettä jatketään ansiokkaasti. Bongaa julkkiskokki!

Jukkaa haastateltiin asian tiimoilta täällä Sanoma Magazinesin sivuilla.

 

Kari Hotakainen ei ole yksin – osa 1

kuva: Laura Malmivaara

kuva: Laura Malmivaara

Tässä sarjassa keskustelemme kirjailija Kari Hotakaisen kanssa Jukan uudesta levystä. Ensimmäinen osa keskittyy levyyn kokonaisuutena ja Karin levyyn liittyviin kokemuksiin. Myöhemmissä osissa käymme läpi suurimman vaikutuksen tehneet biisit.

J. Karjalaisen uusi levy valmistui Kari Hotakaisen kannalta ns. kreivin aikaan. Vuoden vaihteessa Hotakaisella oli vaikea tilanne sekä kuntoutumisprosessissa että oman kirjoittamisen suhteen ja jaksamiseen tarvittava energia oli kiven takana. Hän mainitsi tästä ystävälleen Janne Haavistolle ja kysyi olisiko hänellä tarjota jotain piristävää ideaa tai musiikkia.

”Tarvitsin lääkkeeksi jotain muuta kuin Buranaa”, Kari muistelee. ”Janne antoi minulle levyn cd-ärränä, ilman mitään sanoja tai kauhean tarkkoja tietoja. Nimet oli kanteen kirjoitettu.”

Ja siitä alkoi matka.

- Oma suhteeni J. Karjalaiseen artistina ei ole järin syvä, eli en ole seurannut uraa niitä satunnaisia biisejä lukuunottamatta. Sitä ensimmäistä Electric Sauna –levyä kuuntelin jo senkin takia, että siinä oli niin järkyttävän kova bändi ja vahva musta poljento taustalla. Miehen itsensä olen tainnut tavata kerran ja sanonut käsipäivää. Ihan äskettäin.

Kun kuuntelin levyä, tajusin että tämä on onnellisen ihmisen tekemää musaa. Se teki vaikutuksen ja yllätti myös, sillä harrastamassani musassa se on aika harvinainen määre. Ja onnellista aidolla ja pinnistelemättömällä tavalla.

Nami nami –meininki loistaa poissaolollaan?
- Kyllä. Levy oli minusta heti terapeuttinen ja valoisa. Pakko käyttää sanaa voimaannuttava vaikka olenkin niin helvetin vanha. Omien lasten suusta kuulostaisi luontevammalta… Musiikilla oli positiivinen vaikutus. Se valoi uskoa parantumiseen ja siihen, että kirja valmistuu.

Laitoin Jukalle sähköpostia kiitokseksi levystä joskus vuodenvaihteen tienoilla. Oli mukava laittaa viestiä artistille ex tempore –pohjalta. En ole kauheasti harrastanut sitäkään.

Mitä ajatuksia levy kokonaisuutena herätti?
- Ihan ensimmäisenä ehkä se, että on hirveän tärkeätä miten asiat lausutaan. Tämä pätee aina. Elviksen tulkitessa tekstejä puolet on tavujen nielemistä ja nikottelua, eli puhdas artikulaatio ei ole tärkeätä. Kiiman ja ikävän voi ilmaista tehokkaammin muilla keinoin. Kun Elvistä coveroidaan, se tehdään usein huolellisesti artikuloiden ja suurin osa kiimasta ja ikävästä poistuu.

SFC_p26452Kuulit samaa Jukan ilmaisussa?
- Kyllä. Jukankin kohdalla sotkuisuus ja epäselvyys kantavat sitä sanomaa. Oman ylärekisterin rajoilla laulaminen tuo lauluun syvyyttä ja inhimillisyyttä. Tai kun lauletaan nenään tai johonkin muuhun ihmeelliseen paikkaa. Jukka on ihan selvästi todella tarkkaan kuunnellut laulajia kuten John Lee Hooker. Hookerin teksteissä ei usein ole tolkkua lainkaan, mutta se message tulee siitä lausumisesta ja siitä miten kitaraa hakataan kuin rumpua

Jukka on haalinut levylle myös poikkeuksellisen kovan bändin.
- Kyllä. Kuten sanoin, oma suosikkini takavuosilta oli Electric Sauna sen järjettömän kovan grooven vuoksi. Uusi bändi on erilainen, mutta aivan yhtä kova ja nostaa omalta osaltaan biisien vaikutustasoa oleellisesti. Ihan kuin The Band tai Little Feat, joka lisäsi kaikkeen uuden tason omalla yhteisellä soundillaan.

100172Kyllä, ja sillä yhteissoitolla vaikka molemmissa orkestereissa oli sen tason solistista osaamista ettei lesoilu olisi tehnyt tiukkaa. Molemmat kuitenkin keskittyivät kokonaisuuteen. Kitarasankarointi loisti poissaolollaan.
- Niin, ja vaikka kyse on loppujen lopuksi ihan eri jutusta, niin haluan nostaa esiin Neville Brothersin, koska se on hieno esimerkki siitä miten yhdessä soittaminen voi olla yhtä luontevaa kuin hengitys.

Levyn valoisuus on toisin sanoen aika pitkälle kokonaisuuden tuomaa ja tämä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan kun ihan oikeasti innostuin tasapainoisesta rokkibändistä. Yleensä tykkään nyrjähtäneisyydestä. The Beatles ei ole esimerkiksi koskaan vedonnut minuun. Tässä kuitenkin pidin bändisoitosta sen pakottomuuden ja iloisuuden takia.

Soitto on kypsää ja aikuista, nimenomaan positiivisessa mielessä ja ikä sekä kokemus kuuluvat riskien ottona, ei turvallisuushakuisuutena.
- Ja suvereeneina suorituksina. Mikko Lankisen ja Pekka Gröhnin jutut levyllä ovat huikeita ja usein aika yllättäviäkin. Basson soitossa huomio kiinnittyy siihen miten Tom Nyman välillä oikein pomppaa musiikista ulos häiritsemättä kokonaisuutta.

Minuakin jaksaa Toman soitto riemastuttaa kerta toisensa jälkeen, juuri niiden hetkien vuoksi joissa hän ikäänkuin ui vastavirtaan. 

- Ja yhdessä Jannen kanssa kuulostavat niin hyvältä.

Seuraavassa osassa pureudumme levyn avausbiisiin.

Helsingissä 24.4.2013,

Arttu Tolonen